Sain heinäkuussa kunnian kuvata kollegani Jaanan perheen samalla, kun olin Upea&co kuvausreissulla Oulussa. Tämä reissu jää kyllä ikuisesti mieleeni.


Samana iltana, kun saavuin Ouluun, oli Jaanan perheelle varattu perhekuvaus biitsille. Alunperin ajatus oli mennä Hailuotoon, mutta auringonlasku oli niin myöhään vielä keskellä kesää, ettemme olisi ehtineet enää viimeiseen lauttaan. Haukiputaalta löytyi kuitenkin onneksi upea ja aivan tyhjä ranta! Sääkin suosi ja saimme täydellisen kultaisen illan tämän naurua tirskuvan perheen kanssa.


Lapset olivat nukkuneet pienet iltaunet, joten jaksoivat hienosti puoleen yöhön saakka, sillä rannalle olisi ollut aivan turha mennä aikaisemmin illalla. Tämän ikäiset ovat mitä mainioimpia kuvattavia, sillä he kuuntelevat ohjeita ja heillä riittää omia juttuja jo vaikka kuinka. Mun ei juurikaan tarvinnut ohjannut heitä illan aikana ja silti menoa riitti ja ihania kuvia saatiin yli sata!


Pidemmittä puheitta, alta löytyy video kuvauksesta. Tykkään nykyään yhä enemmän esitellä isoja kokonaisuuksia videoina, jolloin musiikki tuo vielä viimeisen silauksen tunnelmaan.


Loppukesän kuvauksia odotellessa <3


Jannamari