Kesä 2021

Varattavissa 14.2

Kevään valo on jo alkanut ihastuttaa meitä läsnäolollaan ja ajatukset alkavat väistämättä jo siintää kesää kohti. Nyt onkin aika varata yksi ensi kesän ikimuistoisimmista illoista, teidän perheenne kuvaus!


Ajanvaraus on tehty nyt kaikkien osalta mahdollisimman helpoksi. Pääset sivun lopusta klikkaamaan nettiajanvaraukseen, josta pääset valitsemaan ajankohdan, paikan, paketin ja täyttämään tiedot. Minä laitan seuraavan viikon aikana varausvahvistuksen ja laskun varausmaksusta sähköpostiisi. Kevään aikana saat valmistautumisoppaasi ja pääset avoimien ovien iltoihin tutustumaan halutessasi lainavaatteisiin etukäteen.


Nyt kuitenkin saat ensin tutustua uuteen ihanaan valikoimaan, jota olen kehittänyt edellisten vuosien perusteella vastaamaan mahdollisimman hyvin rakkaiden asiakkaideni toiveita ja tarpeita.

Lokaatio - Kolme vaihtoehtoa

Niitty metsän siimeksessä


Tämä ihana lokaatio on klassikko. Ensimmäisestä perhekuvauksestani lähtien olen kuvannut täällä vähintään kolmasosan kesän kuvauksista. Porvoon vanhan kaupungin kupeessa olevalla niityllä on kesä-heinäkuussa ihania luonnonkukkia ja mäntyjen luoma syvänvihreä ympäristö tuo kontrastia ja lämpöä kuviin koko kesän ajan. Valo ja varjo leikittelevät puiden lomassa. Maasto on vaihtelevaa ja tuo kauniita elementtejä kuviin.


Kurkkaa lisää kuvia täältä.

Varpaat rantahiekassa


Tanssia, leikkiä ja pitkiä halauksia auringonlaskussa meren rannalla. Aika ihanaa, eikö? Sävyt ovat rauhalliset ja ajattomat. Valitsisin tänne myös vaaleat ja neutraalit vaatteet.


Olen löytänyt etelästä kaksi matalaa hiekkarantaa, joille aurinko laskee kauniisti. Toinen sijaitsee Helsingissä ja toinen Kotkassa. Valitse teidän perheellenne sopivampi kaupunki, mutta minä valitsisin kyllä aukeamman rannan ja rauhan perusteella Kotkan. Molempien rantojen yhteydessä on myös metsää, jossa voimme aloittaa kuvauksen. (Huom. äidin meikki ja kampaus toteutetaan Porvoossa ennen kuvausta.)


Katso lisää biitsikuvia täältä.

Kaksin kalliolla


Viimeinen vaihtoehto ovat upeat rantakalliot Porvoossa. Tämä "salarantani" tarjoaa täydellisen miljöön merta rakastaville aikuisille. Pikkulapsiperheen paikka tämä ei ole missään nimessä, mutta isompien lasten kanssa tai täysin kahdestaan tuleville aikuisille suosittelen tätä ehdottomasti.


Parhaimmillaan koko kesäkauden. Kurkkaa lisää kuvia täältä.

Ihanaakin ihanampi All Inclusive-paketti


Viime kesän asiakkaista yli 90% osti koko gallerian digikuvia ja suuri osa vielä kuvatuotteita päälle. Siksi päätin, että voidakseni tarjota vielä ihanamman elämyksen, tarjoan kesälle vain All Inclusive-pakettia. Ei kuvausmaksuja ja kuvapaketteja, ei valintagallerioita vesileimoineen, ei selailua ja vaikeita päätöksiä. Saatte automaattisesti ne kaikki ihanat kuvat.


Jotta paketti olisi täydellinen, saat myös videokoosteen kuvistanne heti ensimmäiseksi, jolloin kuvien näkeminen on todellinen elämys, josta tuskin kyyneleitä puuttuu. Lisäksi erikoisuutena tähän pakettiin sisältyy myös kaunis ja laadukas kuvakirja, joka on tulossa uutuutena tänä vuonna eikä sitä toistaiseksi ole tarjolla erikseen ostettuna. Näin kauniit kuvanne heräävät eloon ja ovat hypisteltävissä vaikka päivittäin ikuisen aarteen muodossa kovalevyjen kansioiden sijaan.

Sisältö


  • Kuvausinfo
  • Lainavaatteet halutessasi studiolta
  • Kiireetön 1-2h kuvaushetki kesäillassa
  • 50+ kuvan upea galleria sisältäen monipuolisesti kuvia kaikista perheenjäsenistä eri kokoonpanoilla, yksityiskohtia, rakkautta, iloa ja leikittelyä.
  • Mustavalkoversiot kaikista kuvista
  • Gallerian kuvat ladattavissa täydessä resoluutiossa ja nettikokoisina kuvina. Galleria on auki vähintään 6kk ja verkkokaupasta voit tilata Fine Art-kuvia ja tauluja kuvistanne. Voimme myös varata maksuttoman suunnitteluhetken studiolla.
  • Videokooste musiikin kera kuvistanne fiilistelyhetkiä varten
  • Kaunis ja laadukas kuvakirja sisältäen kuvauksenne parhaat palat

Päivitä Easyyn?


Haluatko jättää meikin ja hiukset ammattilaisten huoleksi? Kosmetologi-meikkaaja Viktoria ja parturi-kampaaja Nelli loihtivat sinulle Porvoossa kuvaukseen sopivan upean lookin kun istut hetken rauhassa ennen kuvauspaikalle lähtöä.


Meikki ja kampaus +120€

Hinta

650€

Varaus vahvistuu, kun ensimmäinen lasku (150€) on maksettu.

Loput voit maksaa 1-5 osassa. Ilmoita varausta tehdessä, monessako osassa haluat maksaa.

Palaaville asiakkaille tarjoan -10% kuvauksen hinnasta & -20% kuvatuotteista.

Valitse paketti


Haluatko normaalin paketin, vai päivitätkö huolettomaan Easyyn? Easy-paketteja on vähemmän tarjolla, ja ne on merkitty kalenteriin erikseen.

Valitse

ilta


Aikoja on tarjolla kesäkuun alusta syyskuun loppupuolelle. Keskellä kesää aurinko laskee myöhään, jolloin myös kuvausajat ovat myöhemmin. Elokuu onkin pikkulapsiperheiden suosikkikuukausi.


Huonon sään sattuessa siirrämme kuvausta lähipäiville.

Valitse miljööö


Metsäinen niitty Porvoossa, hiekkaranta Helsingissä, hiekkaranta Kotkassa vai kallioranta Porvoossa?

Täytä

tietosi


Viimeisenä täytä tietonne ja valitse perheellenne sopivat maksuerät.


Saat laskun ja varausvahvistuksen muutaman päivän kuluessa.


Kevään aikana saat kuvausinfon ja pääset halutessasi studiolle tutustumaan lainavaatteisiin.

Avoimet ovet studiolla


Näinä iltoina voit tulla studiolle sovittamaan lainavaatteita.

Ke 17.2 klo 17-19

Ti 16.3 klo 17-19

Ti 13.4 klo 17-19

Ke 12.5 klo 17-19

Ti 15.6 klo 17-19

Ke 21.7 klo 17-19

To 12.8 klo 17-19

Ke 15.9 klo 17-19


Avoimet ovet studiolla


Näinä iltoina voit tulla studiolle sovittamaan lainavaatteita.

Ke 17.2 klo 17-19

Ti 16.3 klo 17-19

Ti 13.4 klo 17-19

Ke 12.5 klo 17-19

Ti 15.6 klo 17-19

Ke 21.7 klo 17-19

To 12.8 klo 17-19

Ke 15.9 klo 17-19


Kysymyksiä ja vastauksia

Miksi ajat ovat niin myöhään?

Haluan vain parasta ja kauneinta valoa asiakkailleni. Pehmeä kultainen valo saa teidät hehkumaan kuvissa ja iho näyttää kauniilta. Varjot ovat pehmeitä ja taivaassa sävyjä.

Valo on parhaimmillaan juurikin viimeisellä tunnilla ennen auringonlaskua. Pikkulapsiperheiden kannattaa siis joko ottaa myöhäiset päiväunet tai varata aika loppukesästä.

Käykö tämä paketti odottavalle?

Kyllä! Etenkin jos teillä on jo lapsia ennestään, on kokonainen perhekuvaus paras vaihtoehto. Kuvaan äitiä myös yksin ja vatsa huomioidaan kuvissa.

Jos olette varanneet vastasyntyneen kuvauksen ja haluat vain odotuskuvauksen yksin tai kaksin, laita viestiä niin varataan pienempi kuvausaika.

Saammeko kuvia lapsista yksin?

Kuvaan aina lapsia yksin, kahdestaan vanhempien kanssa, koko perhettä yhdessä, sisaruksia yhdessä ja vanhempia kahdestaan. Kaikkia kombinaatioita tulee siis varmasti!

Mitä jos on huono sää?

Varaukset ovat aina alustavia ja huonon sään sattuessa siirrämme kuvausta lähipäiville.

Pilviselläkin säällä voi kuvata, mutta jos toivotte erityisesti auringonlaskua niin katsomme sitten vain suosiolla uuden illan.

Onko kesälle muita vaihtoehtoja?

Tarjoan kesälle vain tätä pakettia miljöökuvauksiin, mutta suunnitelmissa on toukokuulle omenapuiden kukinnan aikaan ja syyskuulle ruskan tienoille minikuvausillat. Kuvausaika on 15 minuuttia.

Jotain kysyttävää? Jos jokin jäi epäselväksi tai et löydä teille sopivaa ajankohtaa, laitathan viestiä. Yritän auttaa parhaani mukaan.


En malta odottaa, että kuulen teistä pian. Luodaan yhdessä teille yhdet elämänne tärkeimmistä muistoista.


Halauksin,


Jannamari