KOKEMUKSIA
Olen todella kiitollinen jokaisesta asiakkaastani ja siitä, että he valitsivat minut. Heidän kertomuksiensa avulla saat ehkä paremman kuvan siitä, olisinko myös sinulle se oikea kuvaaja.
1 / 14
Maija
Jannamarin tapaaminen oli ensi hetkestä alkaen helppoa ja rentoa, aivan kuin olisi kohdannut vanhan ystävän. Hän huomioi ihanasti niin lapsen kuin aikuisenkin ja ohjaa kuvauksessa lempeästi huomaten pienetkin yksityiskohdat. Paitsi kuvauksen aikana myös sen ulkopuolella Jannamarista on välittynyt empaattinen ja lämmin tunne, hän todella välittää asiakkaistaan. Valmiit kuvat ovat enemmän, kuin uskalsin toivoa ja meidän perheen luottokuvaaja on löytynyt.❤️

1 / 14
2 / 14
Salla
Parasta Jannamarin kuvauksissa on lempeä ja aito tunnelma. Hän kuuntelee toiveet mutta ideoi myös itse. Kuvat ovat kauniita ja niitä katsoessa välittyy tunne, joka on meille tärkeää. Kuvat merkitsevät tärkeimmistä hetkistä kiinni pitämistä, sitä että niitä katsellessa pystyy tuntemaan sen tunteen ja hetken, jota sillä hetkellä eli.

2 / 14
3 / 14
Anna
Oltiin perheenä, kaikki ensimmäistä kertaa minkäänlaisessa valokuvauksessa. Pelkäsin etten osaa olla luontevasti mutta Jannamari otti tilanteen haltuun ja nopeasti unohdinkin olevani kuvattavana. Kuvaustilanteessa vallitsi rauhallinen ja lempeä tunnelma. Lapsemme otettiin rennosti vastaan, eikä yritetty liikaa suunnitella miten ollaan, vaan oltiin vaan.
Kuvat ovat meidän ensimmäiset perhekuvat joten myös todella tärkeät sellaiset. Kuvissa jokainen olemme omana itsenämme. Kiitos.❤️

3 / 14
4 / 14
CHARLOTTA
Olen niin onnellinen että juuri sinä suostuit kuvaamaan lapseni synnytyksen. Sinun kanssasi pystyn olemaan oma itseni, olet aivan ihana ihminen ja todella taitava valokuvaaja. Kuvat ovat minulle todella tärkeät. Toivon todellakin että pääsemme vielä kerran synnärille.

4 / 14
5 / 14
Emma
Kävimme tänä vuonna huimat 4 kertaa ihanan Jannamarin kuvattavana. Kuvat ovat olleet loistavia ja itse kuvaushetket ikimuistoisia. Jannamari on joustava ja ennenkaikkea perheen tilanteen huomioiva valokuvaaja. Asiakaspalvelu 10+!
<3:llä Asiakasperhe jo vuodesta 2018

5 / 14
6 / 14
Tea
Kuvaus tapahtui muutama päivä synnytyksen jälkeen osastolla. Tilanne oli jännittävä minulle, olinhan juuri tullut ensimmäistä kertaa äidiksi. Jannamarin tapaaminen ja valokuvaus oli juuri sitä mitä tuolloin tarvitsimme. Rennolla ja lempeällä hän otteella sai meidät rentoutumaan ja tajuamaan, että olemme perhe. Päivän aikana kertyneet huolet unohtuivat ja nautimme täysin vauvasta. Pakahdun vieläkin ❤️ K I I T O S!

6 / 14
7 / 14
OLIVIA
Meidän kuvauskokemus oli mitä ihanin. Oli lämmin ilmapiiri ja Jannamari oli kuvaajana sekä ihmisenä aivan ihana. Parasta oli, kun saimme höpötellä rauhassa ilman kiirettä ja kuvauksia jatkettiin aina pienien taukojen jälkeen että sai rauhassa syöttää vauvan. Todella upeat kuvat saatiin!

7 / 14
8 / 14
MARLEEN
Kuvaukseen oli kiva tulla, kun oltiin etukäteen juteltu siihen liittyvistä asioista. Itse kuvaushetki oli tosi ihana. Myös minä joka en todellakaan viihdy kameran edessä, saatoin jopa tykätä siitä. Osasit ohjata hyvin eri asentoihin, asetella hiuksia, käsiä jne. mitä itse ei olisi edes osannut ajatella. Tuntui heti siltä että oltaisiin tunnettu jo pitkään, vaikka todellisuudessa ei oltu nähty ikinä. Parasta oli se, että kuvaushetki oli tosi rento ja juttu luisti. Oli ihan huikeeta nähdä kuvat!

8 / 14
9 / 14
Henna
Jannamari kuvasi minua kuopuksemme raskausaikana sekä koko perhettämme kuopuksen synnyttyä. Jannamarilla on upea taito saada kaikki tuntemaan olonsa rennoksi, mukavaksi ja kauniiksi kameran edessä. Liikutun edelleen aina kun katson miten kauniisiin kuviin Jannamari on saanut meidän perheen taltioitua.

9 / 14
10 / 14
Eija
Olemme käyneet Jannamarin kuvattavana jo monta kertaa. Kuvauksia ollaan tehty kotona, studiossa ja miljöössä, ja kuvattavana on ollut lapset, koko perhe tai vain me vanhemmat pariskuntana. Oli kuvauspaikka tai kuvattavien määrä mikä tahansa, yksi pysyy samana; Jannamari osaa omalla olemuksellaan, läsnäolollaan ja ammattimaisuudellaan luoda välittömän ja rennon ilmapiirin, jossa kaikki nauttivat olostaan. Kirsikkana kakun päällä on se, että Jannamarin ottamat kuvat todella kauniita.
Kiitos Jannamari. 😘

10 / 14
11 / 14
Mari
Mun mielestä on ollut ihanaa, että juuri sinä olet ikuistanut monet meidän elämän tärkeät hetket. 2017 tulin huomenlahjakuvauksiin ja tänä vuonna ensin raskauskuvat ja sen jälkeen newborn kuvat. Upeat kuvat ovat saaneet niin paljon ihasteluja osakseen, että myös monet ystäväni ovat niiden kautta löytäneet kamerasi eteen! Kiitos Jannamari ihanista kuvamuistoista.

11 / 14
12 / 14
Sara
Ollaan käyty sinun luona kolmesti kuvauksissa, joista viimeisin oli ehdottomasti tärkein. Aiemmat kaksi raskausajan kuvausta olivat myös upeita ja korvaamattomia, mutta silti meidän pikkuisen kuvaukset olivat tärkeimmät ja niiden onnistumista vähän jännitettiinkin. Jännitys oli kuitenkin täysin turhaa, kuvaustilanne oli ihanan rauhallinen ja kaikessa mentiin täysin vauvan ehdoilla.Lopputuloksena meidän perheen tärkeimmät kuvat, joita vaalitaan ja ylpeydellä näytetään muille. <3

12 / 14
13 / 14
Jessica
Alkuun vähän jännitti saako meidän perheestä
yhtä ihania ja hienoja kuvia millaset muut ovat.
Vauva oli alkuun hieman kiukkunen mikä loi vähän
haasteita kuvaamiseen, mutta me saatiin aivan ihanat kuvat! Susta huokuu seesteisyys ja rauhallisuus
mikä luo todella miellyttävän ilmapiirin kuvauksiin!
Kiitos ❤️

13 / 14
14 / 14
IDA
Olemme käyneet kuvauttamassa Jannamarilla sekä perhettämme, että lapsiamme niin ulkona kuin studiolla.
Syy, miksi päädymme aina uudelleen Jannamarin linssin taakse on se, että hänen edessään on helppo olla; hän seuraa ja lukee tilannetta hyvin ja tuo omalla olemuksellaan rauhallisuutta tilanteseen, joka monesti saattaa pienelle tai vähän isommallekin ihmiselle jännittävä.
